Vihdoinkin ollaan siinä pisteessä, että huominen on ihan oven takana. Aika jännää, miten paljon sitä voi yhtä reissua oikeasti odottaa. Ja sitä, että ollaan jo matkattu niinkin kauan, että matkalla Kemistä Rovaniemelle alkaa vihdoin näkyä oikealle puolelle vilkaistaessa vesistöä ja vaaroja – maisemia, joihin olen aivan rakastunut.

Lappi-innostukseni alkoi tuossa muutama vuosi sitten, kun pääsin käymään Rovaniemen korkeudella. Vaikka siellä ollessa ollaan vasta alkumetreillä Lapin matkaamisessa, tykkäsin kovasti, ja päättelin, että haluan ehdottomasti Lappiin uudelleenkin – ja seuraavalla kerralla kauemmas. Seuraavana vuonna sitten matkattiinkin lähes Enontekiöön saakka, ja tänä vuonna suunnitelmamme onkin jo paljon laajempi. Lopullisen muotonsa tämä suunnitelma tietysti saa vasta tien päällä, jolloin nähdään, miten säät meitä suosivat – tai koettelevat.
Tänään piti tietysti tehdä ostoksia matkaa varten. Sattumalta satuin näkemään kaupassa kertakäyttöruokailuvälineitä, joten nappasin siitä sitten mukaani haarukoita, veitsiä, lautasia ja mukeja. Matkakumppanin mielestä niitä ei olisi tarvinnut (”Älä nyt hulluja puhu!”) mutta taipuihan hänkin sitten selvitykseni jälkeen siihen, että parempi niitä on kuitenkin olla mukana. Kun eihän sitä koskaan tiedä, jos niitä kaivataankin… Tympeää sitten alkaa harmittelemaan, että kun ei niitä nyt sitten tullut ostettua.
Päivän mittaan olen koettanut tehdä viimeisiä siistimisiä vielä tämän asunnon suhteen, ja kohta rupeankin tässä katselemaan noita mukaan tulevia tavaroita ja vaatteita. Se kun siirtyy jatkuvasti eteenpäin… No, väliäkö tuolla, kun tässä kerran valvotaankin.
Vauva kävi kylvyssä (=käytettiin kylvyssä) jotta on nyt sitten Juhannusta varten puhdas. Täytyy itsekin vielä aamusella käväistä suihkussa, niin ei ihan hieltä haisevana tarvitse olla matkalla mihinkään…