keskiviikko, 6. heinäkuu 2011

Hmm...

Hemmetin naamakirja. Sen varaan ei kannattaisi kyllä laskea mitään, mutta voisi se kyllä toimiakin, ainakin silloin, kun on kyse tärkeistä asioista!

Minun ja MJ:n piti tosiaan tavata tänään, mutta kellon löi aina vain uusia lukemia, eikä MJ ottanut minuun minkäänlaista kontaktia. Lähettelin tekstiviestiä, jossa kyselin, mitä hän touhuilee, mutta vastausta ei tullut. Rauhoittelin itseäni, ja päätin mennä lepuuttamaan ajatuksiani tähän mainitsemaani epäsosiaaliseen mediaan, Facebookiin.
Sattuikin sitten niin, että MJ oli paikalla, ja hetken tuumailtuani meninkin sitten kyselemään kuulumisia. Odottelin ja odottelin, mutta vastausta ei tullut, ei sitten minkäänlaista. Mietteissäni päätin jättää tietokoneella istumisen sikseen, ja huvittelin taas muilla keinoin – tosin mitään huvia se ei ollut, koska päässäni oli lukemattomia kysymyksiä siitä, miksei MJ vastaa minulle viesteihin sitten yhtään missään.
Päätin lähteä käyttämään koiraani korttelin ympäri sillä aikaa, kun Vauva tuhisi unillaan. Matkalla tietysti sain päähäni yrittää rimpauttaa MJ:lle, mutta… ei vastausta. Tämä sai tietysti ajatukseni laukkaamaan ties mihin sfääreihin, kuinkas muutenkaan.
Kotiin päästyäni vauva tuhisi edelleen, joten kirjauduin uudelleen rakkaaseen naamakirjaan, jossa huomasin, että MJ oli ilmeisestikin vastannut kirjoittamaani viestiin. Ystäväni Facebook teki kuitenkin temput, eikä näyttänyt minulle yhtään mitään – tai siis kaiken muun, muttei kyseistä viestiä. Ajattelin siis, ettei MJ ole kirjoittanut mitään, vaan kyseessä on Facebookin ilmoitus siitä, että MJ ”on poissa” tms.
Ajatukseni sen kuin laukkasivat, ja painelin itsekin nukkumaan, sillä minusta tuntui pahalta. Itsekseni mutisin, että kun tämän aina pitääkin mennä tällä lailla. ”Aina minä saan nenilleni, jos jotain yritän”, mutisin, ja painoin pään tyynyyn.
Myöhemmin illalla käytin uudemman kerran koiraa samalla pohtien, ettei moinen käytös vastaa ollenkaan sitä kuvaa, minkä olen MJ:n olemuksesta saanut. Päädyin siihen, ettei MJ ole yhtään sen tyyppinen, ettei sanoisi suoraan tai muuten ilmaisisi, ellei olisikaan enää kiinnostunut. ”Yllätyksiä voi tulla”, sanoi epävarma ääni sisälläni, ja tunsin itseni typeräksi.
Järkeilin, ettei MJ ole voinut kadota maan alle, mutta en siltikään saanut itseäni rauhoittumaan siihen olotilaan, kuin olisin halunnut. (No enpä tietenkään, koska muutoinhan en olisi kiinnostunut ko. ihmisestä.)
Päätin, etten enää tänään soittele tai tekstaile hänelle, mutta mikäli hän tulee Naamakirjaan, kyselen, olinko käsittänyt jotain väärin tämänpäiväisen tapaamisemme suhteen. Ja niin sitten kyselinkin. MJ kertoi kyllä lähettäneensä viestin ko. asiaa koskien, mutten ilmeisestikään ollut saanut sitä…
Huh huh. Elämäni pahin kokemus pitkään aikaan. Oikeasti. Miksi sitä ihmisen pitää olla näin tyhmä, epävarma ja epäluuloinen? Onneksi sentään asia selvisi…
Kommentoi Lähettänyt: PikkumainenPrinsessa - 6.7.2011 klo 23.37

tiistai, 5. heinäkuu 2011

Meitä on moneen junaan

Tässä onkin taas mennyt pari päivää kirjoittamatta sanaakaan, mutta eipä hätä ole tämännäköinen, täällä ollaan silti. Ensi töikseni voisin tietysti aloittaa kertomalla maanantaisesta MJ:n tapaamisesta, jolloin tämä kauan kaivattu ylihuominen vihdoin ja viimein sarasti.

MJ:n tapaaminen sujui aika perusmeiningillä; juttelua, kävelyä, kahvittelua, juttelua, juttelua… Ihan mukavaa kuitenkin. ”Ihan mukavaa” ilmaisuani selittänee se, että MJ:n mukaan hän ei normaalisti ole noin tylsä (Hmm, ei hän minusta tylsä ole, vaikka meidän tapaamisemme ovatkin sujuneet noissa merkeissä) mutta tämänhetkisestä olotilastaan (=hänellä oli vielä maanantaina melko paha flunssa) hän ei vain jaksa tehdä oikein mitään. Minä kyllä kerroin ymmärtäväni, mutta hän halusi, että seuraavalla kerralla (=huomenna!) mennään tekemään jotain. Kenties menemme kahvittelemaan kahvilaan asti. :D No, en minä sitä pane pahakseni ollenkaan, parempi sekin kuin ei mitään!
Mielessäni pyörii jatkuvasti joukko kysymyksiä ja ajatuksia, mutta en vain viitsi pohtia niitä liikaa tässä vaiheessa. Kyllähän se vähän niin on, että jos joku asia on mennäkseen jotenkin, niin sitten se menee, ja sillä hyvä. Katsotaan nyt, mihin suuntaan tämä kehittyy, eikä analysoida liikaa.
Sen sijaan voisin kertoa tämänpäiväisestä katastrofista, johon liittyy Herra Kyselijä (”Saankos, voinkos, jookos” :D) ja kahvila. Olin nimittäin kahvilla kera serkkuni, joka päätti lähteä kahvitteluiden välillä käväisemään läheisessä vaatekaupassa. Minä en mihinkään shoppailemaan jaksanut lähteä, joten lupasin odotella häntä kahvilan terassilla. Ja kukas muu sinne ilmestyykään, kuin Herra Kyselijä, joka heti minut huomattuaan tuli tivaamaan, että ”Saankos liittyä seuraasi?” (Kyllä, tivaamaan. Äänensävy oli tivaava.) Mitäpä siinä sitten muutakaan mutisemaan, että kyllähän sitä voi seuraan liittyä, tosin me ei varmaan tässä enää kovin kauaa olla.
Luvan saatuaan Herra Kyselijä istahti alas, ja aloitti kyselynsä: ”Mitäs sinulle kuuluu? (Kiitos, hyvää, mitäs sinulle?) Mitäs olet tehnyt? (Tätä samaa tavallista vain…) Oletkos nauttinut kesästä? (Kyllä vain.) Onkos sinulla suunnitelmia tälle päivälle? (No, kaikenlaista kiirettä kyllä piisaa.) Ovatkos niskasi kipeät, kun pyörittelet niitä noin? (Eivät oikeastaan [=Älä vain tule lähemmäksi.]) Saankos auttaa sinua? (Ei tarvitse [=Et saa.]) Voinkos vaikka hieroa hartioitasi? (Ei tarvitse [= Et voi.]) Voinkos siirtyä sinnemmäksi? (No ei niitä tarvitse hieroa. [=Eikö mene perille?]) Saakos sinulle soittaa illalla? (Illat on minulle aina huonoja aikoja… [=Älä vain soita.]) Etkös sitten ole suunnitellut mitään huomiseksi?” (Jotain, joo. [=Olen, mutta se ei oikeastaan kuulu sinulle.])
Kuulusteluun kyllästyttyäni aloin tekemään lähtöä ja nousin, samalla jutellen, miten minun on nyt tosiaankin lähdettävä serkkuni perään sinne kauppaan. Tällöin mies alkoi kyselemään entistä kiivaammin: ”Enkös voisi lähteä mukaan? Emmekös voisi shoppailla yhdessä? Mentäisiinkös sen jälkeen vaikka sitten syömään? No, jos ei syömään, niin voisinkos tarjota sinulle vaikka jäätelön? Minnekäs te olette menossa? Vai olettekos suunnitelleet mitään erikoista? Hmm, kukas hän on?” (Tuossa vaiheessa serkkuni marssi näyttämölle.)
Ilmeilin serkulleni siihen malliin (Herra Kyselijän huomaamatta tietenkin) että hän tajusi, ettei seuralainen ollut suunniteltu, ja ettei hän miellytä minua tippaakaan. Siispä serkkuni alkoi huokailla, kuinka kauaksi aikaa oikein olen jäänyt juomaan kahviani, ja alkoi auttaa meitä lähdölle miehen katsoessa hölmistyneenä vieressä. Pakenimme pikaisesti vaatekauppaan, ja matkalla kerroin serkulleni lyhyesti, kuka kyseinen kaveri oikeastaan oli. Luulimme tietysti, että pääsimme tällä tavoin piinasta, mutta väärinhän se oli.
Herra Kyselijältä alkoi sadella tekstiviestejä, joissa hän kyseli, saakos minua vielä tavata tänään, enkös voisi tulla vielä jatkamaan juttua, ja emmekös voisi mennä vaikka huomenna johonkin.
Minä sitten vastailemaan, että kun minua ei suoraan sanottuna oikein kiinnosta siinä mielessä, mutta kavereita tosiaan voidaan kyllä olla. Herra Kyselijä sitten soitti vihaisen, lyhyen ja ytimekkään puhelun, jonka aikana murahti vain, että ”Mikäs minussa on vikana?” johon en ehtinyt vastata mitään, kun hän totesi jo, että ”Eipäs sitten”, ja ”löi luurin korvaani”, vaikka kuten tiedämme, kännyköissähän se ei varsinaisesti ole mahdollista.
Sen jälkeen Herra Hermojenraastaja päätti ruveta pommittelemaan, ja lähetteli kymmenkunta viestiä koskien halimista, kymmenkunta viestiä koskien hänen halukkuuttaan tulemaan yökylään, ”vain nukkumaan, ei muuta”. Just. Minähän en sen kanssa aio halia (no yök) enkä kyllä nukkuakaan. Painukoon vaikka heinälatoon yöksi, jollei muuta paikkaa ole. Tyynesti ilmoitin, ettei se nyt käy päinsä. Herra Haliva Hermojenraastaja ei kuitenkaan luovuttanut ihan noin vähällä, vaan lähetteli edelleen kysymyksiä siitä, haluaisinko halia hänen kanssaan ja eikö olisikin mukava halia. Minä raukkamaisesti ja kyllästyneenä jätin viestit kokonaan huomiotta.
Kommentoi Lähettänyt: PikkumainenPrinsessa - 5.7.2011 klo 22.57
Tunnisteet:

sunnuntai, 3. heinäkuu 2011

Taidan olla myyty.

Mukava-Jukka (tästä lähtien MJ) bongattu taas. Itse asiassa kävimme kahvilla, ihan tarkoituksella. Siellä juteltuamme lähdimme kävelylle, ja kävelimmekin sujuvasti MJ:n kotiin, jossa kahvittelimme lisää. Tiedän, eihän sitä saisi kenenkään ventovieraiden asuntoihin mennä, mutta kun MJ ei tunnu yhtään ventovieraalta. Sitä paitsi sillä on itselläänkin lapsi, ja se ”tuli mainiosti juttuun” minunkin lapseni kanssa, mikäli tällainen ilmaisu nyt voidaan hyväksyä, kun on puhe vauvaiässä olevasta tytöstä.

Mutta ihan totta… meillä oli mukavaa. Ja ihan totta; MJ tosiaan ”tuli toimeen” tytön kanssa aivan loistavasti. Kanssakäyminen oli sivustaseuraajan mielestä todella luontevaa, eikä tyttökään näyttänyt yhtään panevan pahakseen MJ:n sulavia otteita, joihin sisältyi muun muassa kutittelua, juttelua, pehmohelistimellä leikkimistä sekä sellaisten vitsien kertomista, että ne naurattivat minuakin.
Sitä paitsi MJ keitti hyvää kahvia. Minä tosin rohmusin siltä viimeisen maitotipan, mutta MJ ei ollut siitä millänsäkään. Yritin kyllä kovasti sanoa, ettei sitä maitoa välttämättä tarvitse, mutta sen mielestä minun oli ehdottomasti saatava maitotilkkani, mikäli kerran maitoa yleensäkin kahvissani käytän. Minua nauratti, enkä jaksanut inttää vastaan.
Keskustelu MJ:n kanssa oli… mukavaa. Keskustelimme eri aiheista, kuten työstä, lapsista, elämästä yleensä, rahanahneista lastentarvikkeiden myyjistä, matkailusta, asunnoista, tietokoneista, jääkiekosta, musiikista, huonekaluista, Halpa Hallin omistajasta, sekä siitä, miksi kaupat myyvät tuotteita joiden päivämäärät ovat menneet jo umpeen. Lopuksi tietysti siitäkin, mitä jatkossa olisi suotavaa tapahtua, ja mitä seuraavaksi tapahtuu. (Seuraavaksi tapahtuu sitä, että tapaamme jälleen, mutta vasta ylihuomenna.)
MJ oli (en millään voi sanoa sitä sanaa taas, tiedättehän, sitä m:llä alkavaa) hyvää seuraa, hyvä keskustelija, hyvä kuuntelija, ymmärtäväinen, ajattelevainen, huomioonottavainen, kohtelias… ja ennen kaikkea oma itsensä. Hänen seurassaan minäkin pystyin olemaan oma itseni, mikä on ehdottoman tärkeää. (Olin näet jännittänyt MJ:n virallista tapaamista aivan vietävästi.)
Ulkonäöllisestikin MJ vastaa kyllä täysin minun ihannetyyppiäni.
Tulos on siis se, että mukavaksi esittäytynyt henkilö on mielestäni entistäkin mukavampi, ja minulla on pitkästä aikaa mukavaa.
1 Lähettänyt: PikkumainenPrinsessa - 3.7.2011 klo 00.03
Tunnisteet:

lauantai, 2. heinäkuu 2011

Ihania ostoksia... :)

Olen shoppailuaddikti. Ihan totta. Tykkään shoppailla kenkiä, alusvaatteita, astioita ja verhoja, mutta myös vauvan vaatteita sekä vauvan tarvikkeita. Tänään oli noiden ihan viimeiseksi mainittujen vuoro.

Vaatteiden osalta oli kivoja alennuksia, joilla sain kaikenlaisia käsinkudottuja ihania pikkuruisia tossuja hyvin halvalla, samoin kaikenlaista muuta ihanaa, jota en nyt jaksa alkaa listaamaan tässä… Heh heh.
Meillä sitterin virkaa on tähän asti toimittanut turvakaukalon, mutta nyt tulee toinen ääni kelloon. Näin nimittäin niin ihanan sitterin, että se oli pakko laittaa tilaukseen… niitä kun ei heti voinut mukaansa myymälästä ottaa. Lisäksi päädyin tilaamaan tytölle myös sellaisen ”Bounce and spin”- seepran, vaaleanpunaisena. Se on siis sellainen apuväline liikkeiden ja tasapainon harjoitteluun, ikään kuin huomaamatta leikin varjolla… Ja tietysti siinä oli kaikkia kivoja pikku toimintoja, kuten viisi musiikkikappaletta, hauskoja ääniä ja tanssivia valoja. Tuotteen kuvailtiin parantavan silmien ja käsien koordinaatiota, motoriikkaa ja tasapainoa yleisesti.
Laittaisin kuvia, jos niitä olisi. Otan kuvat sitten, kun tuotteet ovat saapuneet, eli toivottavasti viimeistään parin viikon kuluttua.
Kommentoi Lähettänyt: PikkumainenPrinsessa - 2.7.2011 klo 00.22
Tunnisteet:

perjantai, 1. heinäkuu 2011

Tapaus Mukava-Jukka

Eipä tarvinnut odottaa huomiseen, sillä törmäsin häneen kaupungilla… Kohtaloko se oli, vai mikä? No, joka tapauksessa, minä en huomannut häntä, mutta hän huomasi minut. Tuli sitten juttelemaan. Minä olin nimennyt hänet mukavaksi Jukaksi, joten kutsuin häntä sillä nimellä. Mukava-Jukka heitti myös ehkä yhden maailman kliseisimmistä virkkeistä; ”Vaihdettaisiinko numeroita, kun olen kyllästynyt omaani?”

Ja minua nauratti niin, että nauroin ihan ääneen. Numerot kuitenkin vaihdettiin, ja aamulla olisi taas tarkoitus nähdä… Näkeminen kyllä onkin varsinainen ilo, sillä tämä mies on Komea isolla K:lla. Plussana tietysti sekin, että hääkellojen soitosta ei ole vielä puhuttu mitään. :D
2 Lähettänyt: PikkumainenPrinsessa - 1.7.2011 klo 01.28
Tunnisteet: