Eipä tarvinnut odottaa huomiseen, sillä törmäsin häneen kaupungilla… Kohtaloko se oli, vai mikä? No, joka tapauksessa, minä en huomannut häntä, mutta hän huomasi minut. Tuli sitten juttelemaan. Minä olin nimennyt hänet mukavaksi Jukaksi, joten kutsuin häntä sillä nimellä. Mukava-Jukka heitti myös ehkä yhden maailman kliseisimmistä virkkeistä; ”Vaihdettaisiinko numeroita, kun olen kyllästynyt omaani?”

Ja minua nauratti niin, että nauroin ihan ääneen. Numerot kuitenkin vaihdettiin, ja aamulla olisi taas tarkoitus nähdä… Näkeminen kyllä onkin varsinainen ilo, sillä tämä mies on Komea isolla K:lla. Plussana tietysti sekin, että hääkellojen soitosta ei ole vielä puhuttu mitään. :D