Tänään on ollut ajoittain hieman itkuisempi päivä. Välillä on huudettu suorastaan hiki päässä, ja itkujen jälkeen sitten nukahdettu pienille torkuille. Voi, kun väsyttää itseäkin nämä ”huonommat” päivät, jolloin tuntuu, ettei vauva muuta teekään, kuin huutaa. Vaikka eihän se niin ole.

Kurkkasin sitten hetken mielijohteesta tytön alaikeniä, kun sinne ne hampaat kuulemma yleensä ensimmäiseksi tulevat. Siellähän näkyikin peräti yksi ikenien läpi kuultava hammas. Näytti muuten ihan siltä, kuin olisi pikkuisen ollut jo tulollaankin, mutta varma en voi olla. Yläikenessähän näkyy myös pari kohtaa. Saisivat jo puhjeta nuo hampaat, niin ei tarvitsisi raukan kärvistellä vaikean olonsa kanssa enempää.
Meillä on muuten menossa sellainen vaihe, että mennessäni pari metriä kauemmas vauvasta, tämä pillahtaa itkuun eikä rauhoitu, ennen kuin saa minut taas näköpiiriinsä tai kun otan hänet syliin. Toisaalta todella hellyttävää, toisaalta hirveän puuduttavaa, kun täytyy kantaa pientä mukanaan ympäri asuntoa, jos meinaa jotain saada tehdyksikin.