Juhannusviikonloppuna oltiin Lapissa. Perjantaiaamuna sinne lähdettiin, ja takaisin palattiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Reissu oli aivan mahtava ja maisemat upeita. Tuolla sitä sielu lepää… Kohteena oli siis Suomen Lappi, Norja, ja Ruotsin puoli. Arvattavasti noin lyhyessä ajassa ei kovin pitkälle Norjan puolelle ehtinyt, mutta jonkinlaisen alkusysäyksen ja kipinän tuossa kuitenkin ehti saamaan.

Matkan varrella maisemien lisäksi nähtiin myös hieman Lapin eläimistöä ja säätilojen vaihtelua, mitä en pitänyt yhtään pahana. Hyttysten pistoilta vältyttiin suurimmaksi osaksi kaikki.
Tyttäreni on kyllä maailman kiltein… Matkustaminen hänen kanssaan onnistui todella hienosti! Tulipahan nyt sitten todistettua, että näinkin pienen kanssa voi matkustaa.
Yhtenä yönä majoituttiin yhteen Ivalossa sijaitsevaan hotelliin, josta sitten matka jatkui aamulla vieläkin pohjoisempaan ja rajan yli. Norjan puolella pysyttelimme Tenojoen tuntumassa ja suunnattiin Karasjoelle ja Kautokeinoon, josta tultiin takaisin Suomeen.
Jotenkin Lapin matkoja on hankala sanoin kuvailla, siellä on jotenkin niin… mykistävää ja ihmeellistä. Jäinkin suunnittelemaan uutta reissua… Ehkä jo syksyllä!