Törmäsin jossain keskustelupalstalla kirjoitukseen siitä, miten joku ei voinut unohtaa Baby Briannan ja Baby P:n tapausta. Tapaukset vaikuttivat nimensä perusteella hämärästi tutuilta, mutta päätin kuitenkin lukaista, jotta tiedän, mistä on kysymys.

Ei olisi kannattanut.
Molemmat tapaukset olivat aivan järkyttäviä, ja itkuhan siinä pääsi, kumpaakin juttua lukiessa. Siinä itkiessäni sitten koetin heijailla kolmen kuukauden ja kolmen päivän ikäistä tytärtäni sylissäni ja saada hänet nukahtamaan. Mieleen tuli kaikenlaista, lähinnä kysymyksiä, kiukkua, surua ja kuvotuksen tunnetta.
Toinen uhreista oli puolen vuoden ikäinen vauva, toinen puolentoista vuoden ikäinen. Uutisartikkelien mukaan jälkimmäinen oli yrittänyt hymyillä loppuun asti, kärsimyksistään huolimatta…
Voi että osaakin tehdä pahaa. Pillahdan varmaan itkuun uudestaan.
Aivan käsittämätöntä, miten kukaan voi kohdella yleensäkään ketään tuolla tavalla, puhumattakaan siitä, että näiden molempien tekojen kohteeksi on joutunut pieni lapsi. Toinen enemmänkin vauva. Viattomia pikkuisia molemmat…
En voi ymmärtää, miten sairaita ja pahoja ihmisiä maailmaan mahtuu, ja kuinka he kohdistavat pahuutensa ja julmuutensa jopa omiin lapsiinsa tehden jopa murhia.
Tuollaisia juttuja lukiessaan alkaa väkisinkin miettimään, että jos joku ikinä tahallaan vahingoittaa fyysisesti minun lastani, niin auta armias…